perjantai 30. syyskuuta 2011

Voi voi

Pekka Puska toteaa Helsingin sanomien artikkelissa että tämän hetken lisääntynyt voin syönti on muoti-ilmiö. Aika hyvin taitaa osua oikein kun hän pohtii kuka voista on innostunut, mainitessaan luonnonmukaisempia arvoja kannattavat.

Loppuun hän toteaa: "Nyt voin markkinamiehet puhuvat luonnollisuudesta. Mutta voin jalanjälki on aika kova, kun se tehdään lehmän kautta. Luulen, että se tulee puremaan." Hiilijalanjäljen takia margariinihyllylle sitten. En muuten ihan heti lähde.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Pari sanaa hammastahnasta

Fluori on yksi asia josta on myös tullut hamstrattua jonkun verran tietoa. Toki se lienee selvä, että fluorilla on etunsa hampaiden hoidossa ja suojelemisessa. Kuitenkin itselleni tuli yllätyksenä miten tiukkaa tavaraa se fluori oikeastaan onkaan. Tämä sarjassamme asoita joita ei ole ajatellut, vaan tehnyt vaan kuten käsketään.

Ilon Pisara-blogissa on aika tiukkaa tekstiä fluorista. Tässäkin tilanteessa tulee säilyttää kriittisyys, mutta silti ainakin meikäläiselle tulee aika epämukava olo ajatellessa että tuota sitä laittaa suuhuna kaksi kertaa päivässä, ilman että on kertaakaan koskaan ikinä hakenut syytä yhtään sen pidemmältä kuin että "tämä on suositus".

Kuten moni muu hurahdukseeni liityvä osa-alue, on tämäkin täysin vaiheessa. Tällä hetkellä kukaan meillä ei kuitenkaan pese fluorilla hampaita. Lapsen hampaat pestään ainakin toistaiseksi fluorittomalla lastentahnalla. Uutta arviota tehdään kun hampaita tulee lisää. Siihen tahtiin tuotakin kyllä nieleskelee että ei ihan heti tekisi mieli vaihtaa fluoria nieltäväksi.

Miehen kanssa haettiin juuri toinen tuubi Weledan suolahammastahnaa, ja se onkin ensimmäinen "luonnonmukaisempi" hammastahna joka ei töki mulla heti makunsa takia, ja hampaidenpesun jälkeen on suu ihan yhtä raikas kun fluoriannoksen jälkeen. Kuitenkin lueskelin myös että suolahammastahnan käyttö voi aiheuttaa ikenien vetäytymistä, joten katsellaan mikä olisi seuraava ehdokas kokeiluun. Tällä hetkellä harkitsen että siirtyisin kahden tahnan taktiikkaan, fluoria yhdellä ja fluoritonta toisella pesukerralla. Kompromissit on kova sana kun ei tiedä mihin ja kehen luottaa...

perjantai 23. syyskuuta 2011

Iso vihreä jumitus

Vaikka muutos parempaan on tapahtunut monella saralla, on myönnettävä että suurimman muutoksen olisi tapahduttava ruokapuolella. Ja tällä hetkellä mennään takapakkia, ja lujaa.

Oli tässä jo vaihe jolloin näytti paremmalta. Kotona syötiin vähintään yksi lähes täysin raakaruoasta koostuva ateria päivässä (siis isompi ateria) ja ylipäätään mentiin vihreämmällä linjalla. Sitten tapahtui jotain, ja jotain jälkeen ollaan syöty todella paljon ulkona ja ennen kaikkea syöty todella paljon roskaa. Ja pakko sanoa että nautin siitä!

Sehän se ongelma onkin - onko se ongelma jos nautin siitä? Miten ihmeessä ratkeaa tilanne jossa mieli haluaisi elää terveellisemmin, ja ennen kaikkea kohdella kehoa paremmin, kun samalla nauttii siitä "roskasta" niin paljon? Mielessä on käynyt vähän väliä että "Tää ei nyt kyllä ole sitä mitä pitäisi syödä...", ja samalla olen syönyt onnellinen hymy kasvoillani. Mies totesi tällä viikolla että nyt on palattava ruotuun, jonka jälkeen olen harrastanut lapsentasoista protestointia. Siis nauttinut roskaa kahta kauheammin, jonkun todella oudon protestin muodossa. Hölmöähän se on, jos haluaa syödä roskaa, niin sittenpähän syö. Mutta kun sekään ei tunnu hyvältä.

Olen miettinyt ongelmaa laajemmin, ja myös sen yhteyttä rentoon syömiseen. Yhdistän syömisen nautintoon, herkutteluun, ja toki myös tankkaamiseen. Muistan lukeneeni jonkun kanssahurahtaneen kirjoituksen siitä, miten oli alkanut siirtämään kicksinsä ruokapuolelta muihin asioihin, ruoasta oli tullut "vaan" ruokaa. Tuossa on toki minustakin logiikkaa ja ideaa, ei ehkä ole kovinkaan tervettä tai terveellistä jos ruoka on ainut kicksien antaja, mutta ajatus siitä että omalla kohdalla lakkaisi ajattelemasta ruokaa nautintona, tuntuu surulliselta ja vastenmieliseltä. En haluaisi luopua ruoasta nauttimisesta. Terveellisen ruoan ei tarvitse olla mautonta tai pahaa, mutta voi olla että ennen tätä suurta ratkeamista tuli syötyä parikin kertaa sitä "terveellisen makuista" kuten miehen kanssa tätä nimitämme. Ja tällä emme tarkoita mitään herkullisen makuista.

No mitä tästä voi päätellä? Ilmiselvästi en halua luopua ruoasta saamastani suuresta nautinnosta. Tällä hetkellä en ihan rehellisesti tiedä että onko tämä omalla kohdallani mahdollista syömällä sitä mitä taas tämä innostunut ja hurahtanut puoli mussa tahtoo. Kompromissi perhaps?

tiistai 20. syyskuuta 2011

teetä ja tattarinäkkäriä

Olen rakastunut. Lempeni kohde on tämä:

Ihanaa herkkua. Voisin kuvitella, että tähän raikkaaseen ja silti mausteiseen teehen sopisi makeuttajaksi koivusokeri, jota on ollut tässä jonkin aikaa tarkoitus ostaa.

Toinen suosikkini Yogi Tea -tuoteperheestä on Women's Tea:

Syksyllä on ihanaa lötköillä kotona ja litkiä teetä isosta mukista syysmusiikkia kuunnellen. Tänään teki mieli jotain rouskutettavaa teen kaveriksi, joten tein tattarinäkkäreitä.

Taikinaan hujautin aineita mittaamatta niitä ollenkaan, joten ohje on hyvin summittainen. Tähän settiin tuli näitä aineksia, muitakin voisi käyttää. Mausteeksi sopisivat vaikkapa yrtit, valkosipuli ja aurinkokuivatut tomaatit, mutta maukasta tuli näinkin. Taikinasta tuli uunipellillinen näkkäriä.

  • tattarijauhoja n. 3 dl
  • seesaminsiemeniä n. 1 dl
  • rouhittuja pellavansiemeniä n. 1 dl
  • mantelijauhoa n. 1 dl
  • suolaa
  • pippuria
  • vettä sen verran, että pystyy vielä sekoittamaan, mutta on kuitenkin taikinamainen
  • agavenektaria n. 1 rkl
  • oliiviöljyä n. 1 rkl
  • kananmuna

Sekoita ainekset, levitä leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 150 asteessa n. tunnin verran tai kunnes taikina on saanut vähän väriä. Jos leipä ei ole vielä kovaa, lämpötilaa voi laskea sataseen tai alle ja jatkaa kypsennystä kunnes toivottu rapeusaste on saavutettu. Kun leipä on valmista, ota pelti uunista ja leikkaa/murra leipä sopiviksi annospaloiksi. Nautiskele luomuvoin tai muun lempilevitteesi kera tai vaikka sellaisenaan. Itse teen tänään vielä hummusta.

edit: Varoitan: näihin tulee himo! Täytyy varmaan tehdä toinen pellillinen huomenna. Lapsillekin maistui!

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Respektiä ja placeboa

Olen tässä viime päivinä lueskellut paljon, varsinkin blogeja. Enimmäkseen näitä "kanssahurahtaneiden" kirjoituksia, mutta myös ns skeptikkoblogeja. Tämä Paholaisen asianajaja-blogi on sisältänyt paljon ajatuksia herättävää tekstiä ja on tuntunut jollain tapaa jopa virkistävältä. Yksi asia mua kuitenkin nyppii sekä tässä että useammassa muussa blogissa jotka suhtautuu hyvin kriittisesti "huuhaahoitoihin", eli esim. homeopatiaan ja kiinalaiseen lääketieteeseen yrtteineen.

Musta on suorastaan vastenmielistä miten halveksuvaan sävyyn varsinkin tuosta perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä niin moni kirjoittaa. Ei niihin oppeihin (mielestäni) tarvitse uskoa kunnioittaakseen niitä, ja varsinkin niiden todella pitkää perinnettä. Toki kun lähdetään hoitamaan ihmisiä ja sairauksia on mahtavaa että on hoitomuotoja ja lääkkeitä jotka on voitu todistaa turvallisiksi ja tehokkaiksi, mutta ärsyttää tämä "jos ei ole modernia tutkimusta jossa todettu teho niin tämä ei ole mitään"-ylimielisyys. Plasebo sana vilahtelee tuon tuosta, lähinnä vähättelymielessä.

Raikasweb-blogista lueskelinkin juttua plasebovaikutuksista, ja olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Jos ei ole tieteellistä näyttöä jonkun hoitokeinon selvistä vaikutuksista, mutta ihminen kokee saavansa kyseistestä hoitokeinosta apua vaivoihinsa, miksi sillä on mitään väliä onko kyseessä "oikea" vaikutus vai plasebovaikutus? Miksi niin moni jaksaa nostattaa verenpainettaan tämän plasebovaikutuksen kanssa? Ei kai se ole keneltäkään pois?

Noniin, nyt on tämän luku-urakan aikana heränneet ärsytykset purettu, voisikin ottaa henkistä suuntaa kohti minkan positiivisia tuulia ;)

perjantai 9. syyskuuta 2011

parantava mieli

YLE Teema esitti eilen ensimmäisen osan kolmeosaisesta dokumenttisarjasta Mielen salattu voima. Suosittelen ohjelmaa kaikille! (Se on nähtävillä YLE Areenassa 8.10. asti.) Itse sain siitä valtavasti inspiraatiota, lohtua ja lisää uskoa siihen, mitä olen uumoillut itseksenikin: ajatuksen voima on uskomaton. Mieli voi parantaa sairauksia tai aiheuttaa niitä. Jopa sellaiset väitteet, joita itsekin olen pitänyt epäuskottavina (kuten että suurin osa sairauksista on mielen tuotetta), ovat dokumentin mukaan saaneet vahvistusta tutkimuksista.

Itse olen yrittänyt viime aikoina harjoittaa mieltäni ja kääntää ajatuksiani myönteisempään suuntaan. Se on iso projekti, olenhan tottunut ajattelemaan kielteisesti ja odottamaan aina pahinta. Näin on ollut niin kauan kuin muistan. Asenteeni ja ajattelutapani ovat aiheuttaneet itselleni ja myös läheisilleni paljon ikävää, surua ja masennusta; vihaa, kateutta ja mustasukkaisuutta; pelkoa, epäluuloisuutta ja epäluottamusta. Tiedostan, että pitäisi ajatella toisin, mutta tutusta ja turvallisesta on vaikea luopua.

Kuitenkin uskon siihen, että muutos on mahdollinen. Tiedän, että kaikki se hyvä, mitä olen elämässäni saavuttanut ja mitä pidän suurimmassa arvossa, on suoraa seurausta uskaltamisesta, tahdosta ja toivosta. Luotan siihen, että kaikki todelliset unelmat toteutuvat kun niiden aika on, kunhan itse teen niiden toteutumisen mahdolliseksi. Pelko, viha ja epäluottamus eivät toteuta unelmia, siksi nyt on aika riisuutua noista inhottavista tahmatunteista ja pukeutua uusiin, hyväilevämpiin.

Miten toteutan muutosta käytännössä?

Aikaisemmin, vuosia sitten, mikään konsti ei toiminut. Siihen oli yksinkertainen syy: en halunnut, pohjimmiltani, muuttaa omaa ajatteluani. Halusin maailman muuttuvan mieleisekseni ja ihmisten reagoivan minuun toisin, mutta itse halusin kuitenkin ajatella omalla kielteisellä tavallani, sillä turvallisella, johon olin tottunut. Mutta miksi mikään olisi muuttunut itsestään, jos itse en muuttunut miksikään?

Olen kokeillut muutamaan otteeseen meditaatiota. Elämässäni oli aiemmin, nelisen vuotta sitten, vaihe, jolloin tunsin muutoksen alkavan. Olin kahden elämän välissä, en vielä tiennyt tulevasta ja vanha oli jäämässä taakse. Olin avoin kaikelle uudelle ja uskalsin paljon enemmän kuin tavallisesti. Se kevät rikastutti elämääni enemmän kuin edelliset viisi vuotta yhteensä. Maalasin, tutustuin kiehtoviin ihmisiin, keskustelin heidän kanssaan paljon ja - ennen kaikkea - meditoin. Siinä elämänvaiheessa tunsin ensimmäistä kertaa, että sillä mitä minä ajattelin ja toivoin oli seurauksia: universumi reagoi pyyntöihini, uskomattomia yhteensattumia tapahtui. Olin matkalla hyvään suuntaan.

Mutta sitten arki alkoi painaa, stressi sai otteen ja luovuin meditoinnista. Sen jälkeen en ole saanut sitä sovitettua elämääni, vaikka aika ajoin ajattelenkin, että minun pitäisi. Ehkä en ole todella halunnut meditoida. Kuitenkin koko ajan tiedän, että meditaatio olisi hyväksi minulle. Uskon, että sen aika tulee vielä.

Viime aikojen konstini stressin ja kielteisten ajatusten hälventämiseksi on ollut eräänlaista meditaatiota. Kun viime viikolla olin unenpuutteen ja vauvan hammaskiukuttelun vuoksi täysin uupunut ja eräänä päivänä tuntui siltä, että räjähdän kappaleiksi, kokeilin jotakin uutta. Astangajoogassa lausutaan harjoituksen alussa mantra, kahdeksan säettä sanskriitin kielellä. Ensimmäisillä joogatunneilla tuntui siltä, etten ikinä opi mantraa ulkoa, mutta sinä kurjana päivänä viime viikolla nappasin kitisevän vauvan syliini, istuin läppärin ääreen, etsin mantran netistä ja aloin opiskella sitä, jotta olisi edes jotain muuta ajateltavaa kuin kaikki se, mitä en jaksanut ajatella. Jo samana päivänä osasin mantran läpikotaisin.

Joka kerta kun tunsin, että hermoni alkoivat kiristyä tai ajatukset kiertää negatiivista kehää, aloin toistaa mantraa mielessäni. Joka kerta se auttoi. Parissa päivässä mantrasta tuli voimauttava myönteisen energian lähde. Olen jopa onnistunut nukahtamaan sen avulla. Ymmärsin vihdoin, mitä tarkoitetaan kielteisten ajatusten kierteen katkaisemisella ja oivalsin, että se on oikeasti mahdollista. Mikä maisema edessä aukeaakaan!

(Myös tuon oivalluksen jälkeen olen viettänyt tyhmiä ärsypäiviä, mutta se on ollut tietoinen valinta. Olen pystynyt sanomaan itselleni, että tänään en halua panna näitä kurjia ajatuksia sivuun vaan ajattelen ne mieluummin loppuun. Olen entistä paremmin erottanut myös, mitkä ajatukset johtuvat silkasta väsymyksestä ja mitkä jostain muusta.)

lauantai 3. syyskuuta 2011

Syöpä joka katosi!

Tämä tarina on kirjoitettava tänne, koska se on minulle ja miehelleni varmasti Se ensimmäinen herätys ajattelemaan asioita laajemmin. En nyt välttämättä tätä kirjoittaessani muista ihan jokaista ykistyiskohtaa, mutta ne tärkeimmät kohdat muistan, enkä niitä hevillä unohda.

Sitä on aiemminkin kuullut tarinoita ihmisistä jotka on parantuneet vakavista sairauksista, myös syövästä, erinäisin luontaisin keinoin. Minä olen nuo tarinat pistänyt omaan "tarinoita, tarinoita"-kategoriaan. Mutta sen jälkeen kun tällainen tapaus tapahtuu lähempänä, totuus iskee ihan eri tavalla.

Rakkaan ystävämme sisko sairastui syöpään joitain vuosia sitten. Häntä hoidettiin erinäisin tavoin, länsimaisen lääketieteen keinot olivat lähes kaikki käytössä. Kaikesta hoidosta huolimatta, sisko sai lopulta kuulla sairastavansa terminaalivaiheen syöpää, mitään ei ollut tehtävissä ja elinaikaa ei paljoa luvattu. Lääkärit lähettivät nuoren naisen kotiin, ja käskivät nauttia jäljellä olevasta ajasta, ja rukoilla.

Tilanne oli tietenkin tytölle ja koko häneen perheelleen painajaismainen, mutta ei lannistava kuitenkaan. Yhteisvoimin he ryhtyivät etsimään tietoa, toivonkipinää ja jotain oljenkortta, jos kuitenkin... Tietoa löytyi, erinäisistä vaihtoehtohoidoista. He kiinnostuivat erityisesti kehon emäs-happotasapainosta, ja sen vaikutuksesta syöpäsolujen selvitymiseen. Ohjeiden ja vinkkien mukaisesti, ryhtyi koko perhe ihan uudelle dieetille, osoittaakseen tukensa. Kaikkien arkeen liityi esim shotillinen vehnänorasmehua.

Joitain kuukausia myöhemmin, lääkärit päättivät tutkia tilanteen, ja kuinka ollakaan - missään ei ollut enää mitään viitteitä syövästä! Ja nyt vuosia myöhemmin, tilanne on sama, elämä jatkuu ja se jatkuu syöpävapaana.

Joka kerta kun tätä ajattelen, tunnen onnea ja voimaantumista. Toivoisin niin kovasti että sana leviäisi, ja lujaa. Tarkoitus ei ole vähätellä lääkäreitä ja heidän tekemäänsä arvokasta työtä, vaan tuoda tietoisuuteen vaihtoehtoja. Sitä haluaisi ajatella että voisi elää maailmassa jossa länismainen lääketiede työskentelee rintarinnan vaihtoehtoisten hoitomuotojen kanssa, toisiaan täydentäen, mutta sen verran on tämä idealisti elämästä oppinut että ei kannata odottaa moisen tapahtuvan ihan lähivuosina..

perjantai 2. syyskuuta 2011

Rokotusasiaa

Nyt tapetilla suurta ahdistusta minussa herättävä asia. Rokotukset. Meidän kohta 10-kuukautinen rakas tyttömme on tähän mennessä saanut kaikki suomalaisen rokotusohjelman mukaiset rokotteet. Itse olen aina ihmetellyt ihmisiä jotka ei anna rokottaa lapsiaan. Kun on kerran näin hieno ja turvallinen systeemi tehty ja tarjolla, miksi vaarantaa oman ja/tai muiden lasten terveys?

No, yllätysyllätys, tämäkään asia ei välttämättä olekaan niin yksinkertainen. Tässä on useampi tänkapå. Ensinnäkin rokotebisneksissä liikkuu huimat rahat. Sen olen tässä kaiken uuden informaation tullessa oppinut, että jos johonkin asiaan liittyy paljon rahaa ja bisnestä, pitää olla varpaillaan. Toiseksi mietityttää rokotteissa käytettävät apu- ja säilöntäaineet (esim elohopea) ja adjuvantit, eli tehoaineet (esim alumiini). Ajatus siitä että antaisin pistää lapseeni elohopeaa (kaiken muun kyseenalaisen lisäksi), on oikeasti kammottava. Näiden lisäksi on moni muu mietinnässä oleva asia joista olen ottanut selvää lukemalla ja dokkareiden kautta. Miten rokotteet liittyvät lisääntyneisiin autoimmuunisairauksiin? Onko rokotteilla rooli lisääntyneissä allergia- ja astamatapauksissa? Liittyykö rokotteet autismin puhkeamiseen? Paljon on tullut aihetta uskoa että näin voi olla. Kuinka hyvä teho rokotteilla on? Olisi ihana ottaa piikki ja tuudittautua ajatukseen turvassa olosta, mutta tähän en enää voi uskoa. Se tässä onkin vaikeaa, ihmiselle joka on aina luottanut hyvään ja ihmisten rehellisyyteen.

Mua on ennen rauhoittanut asiantuntijat, lääkärit ja viralliset tahot. Vaan ei enää. Nyt tuntuu siltä että tässäkin asiassa täytyy kaivaa esiin se maalaisjärki ja kuunnella sisintään, ja luottaa siihen vaikka pelkoa yritetään levittää jatkuvasti. Tämä ote Rokotusinfon sivuilta, koskien sikainfluenssarokoituksia, tukee vahvasti ajatusta siitä että ei saa unohtaa ajatella itse ja kyseenalaistaa, ei edes pelon keskellä!:

Pekka Puska YLE TV1:n A-studiossa 21.10.2009, kun Pandemrix-rokotukset olivat käynnistymässä seuraavana päivänä:

"Kaikissa suhteissa tämä näyttäisi olevan täysin turvallinen rokotus. Meillähän vuosikausia pyöri influenssarokotukset, ja se on hyvin, hyvin turvalliseksi todettu."

Pekka Puska kymmenen kuukautta myöhemmin, 21.8.2010, kun epäiltiin Pandemrix-rokotteiden aiheuttaneen lapsille ja nuorille parantumatonta aivosairautta narkolepsiaa, varmistettu 14 tapausta puolessa vuodessa kun tavallisesti tapauksia havaitaan 3 vuodessa:

"Me emme tienneet kukaan, liittyykö tähän jotakin, me emme vieläkään tiedä, se oli se paras tieto."

"Rokotteen pitkäaikaisvaikutuksia kuten tämä, suurissa väestöissä, ei ollut mitään mahdollisuutta tutkia."

"- Ei mitään pandemiarokotetta ole ehditty tutkia tarpeeksi, sillä väestötason tutkimus vaatii useamman vuoden. Nyt täytyy selvittää, onko tautitapauksilla jokin yhteys rokotteeseen."


Ja tiedämmehän mitä nyt sitten on todettu..

Tällä äidillä on paljon lukemisurakkaa edessä, ja aion lukea niin paljon puolesta ja vastaan mitä vaan löydän, ja sitten yhdessä puolison kanssa päättää miten toimitaan. Meidän silmäterämme vuoksi.

Jos lukijaakin kiinnostaa, suosittelisin lukemaan ainakin tämän: luontaisterapeutti Tuija Kokkosen tekstin aiheesta. Ei siksi että väittäisin tässä olevan se yksi ja ainut totuus, mutta siksi että teksti on mielestäni todella monipuolinen ja ajatuksia herättävä. Ja niin klassinen tieto lisää tuskaa-tilanne!