lauantai 29. joulukuuta 2012

Hei hippi, missä meet?

Tervehdys blogi!

Johan oli joulukiireet, höystettynä flunssalla ja sitten vielä tällä ihanalla maata kiertävällä norolla. Nuo onneksi sairastettiin ennen joulua, ja joulu oli rauhallinen, iloinen, lämminhenkinen ja ihana. Toivottavasti myös muilla näin!

Aina välillä jään miettimään tätä ihmeellistä hippeyden välitilaa jossa elän. Jouluna istahdin (kaikki sata kertaa) joulupöytään sillä ajatuksella, että nyt syödään vanhan kaavan mukaan jouluruokaa ja piste. Kun nyt enemmänkin on tullut tutustuttua emäksiseen, ja muutenkin terveellisempään ruokavalioon, oli tuo pientä taantumista sillä tiellä millä tässä viime aikoina on ollut. Mutta nautin suuresti, herkuttelin, joten sillä hyvä! Mutta silloinkin kun periaatteessa ajattelin että nyt ei mietitä, nyt nautitaan, niin silti ja silloinkin sitä on hippifriikki muiden silmissä. Ei juo kahvia, ei juo limua (yhden lasillisen maistoin Jaffaa), kolmantena päivänä rukoilee salaattia joulupöytään (mitä se siellä...?), välttelee mikroa (puhumattakaan muovikansista kuuman/kuumennettavan ruoan päällä). Mun perhe on aika kiinnostuneita aiheesta, mutta kyllä niillä silti silmät päässä pyörii :D

Sitten kun taas lukee uusinta lahjaterveyskirjaa, tuntuu että ihan lapsenkengissä on näiden omien hippiasioiden kanssa. Mieli juoksee jo kaukana, mutta oikeesti ei voi muuttaa liikaa asioita kerralla. Sitä tässä opetellaan. Ei tästä suorittamista pitäisi tulla, hyvä olo pitäisi olla ykkösasia. Ja onhan se, mutta tietotulva pistää helposti vähän levottomaksi olon. Jätä ne kirjat lukematta? - En halua. Uppoudun niihin silloin kun se hyvältä tuntuu, nykyään.

No, nyt ei ylianalysoida, vaan nyt nukutaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti